Linkit





Kuukauden tehotreenaamisen jälkeen oli edessä uuden kokoonpanon yhtyekemian ja Tommin tulikoe. Oli siis varsin sopivaa että keikkapaikalle pääseminen vaati viimeksi mainitulta yhtyeen jäseneltä yli 600 kilometrin matkustamista. Partiomme syöksyi Töysästä liikenteeseen iltapäivällä kahden auton voimin - tavaraa kun oli sikäli runsaasti että sen saaminen perille vaati pakettiautoa, jollaisen Henkka onneksi sai isältään lainaan.



Paikalle selviydyttiin kummemmitta kommelluksitta, ellei sellaiseksi lasketa yksisuuntaisilla kaduilla eksymistä ja aina yhtä ihastuttavaa bassokaapin roudaamista kierreportaita pitkin. Myö itse varsinainen soitto onnistui koko lailla sujuvasti ja Tommi lunasti paikkansa yhtyeessä. Tärkeimmät suoritukset toki nähtiin aamukahdeksaan kestäneillä jatkoilla jotka suuntautuivat mm. leikkikentälle.



Setti:

1. Maailman viimeinen päivä
2. Steve Hackett
3. Ei voi olla maaliskuu
4. Lorem ipsum
5. Vasenta kaistaa
6. Napoleonin hauta
7. Hukkalämpöä
8. Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä

Kuvat © Jussi Toopakka